Skip to main content

Uraaninlouhinta Suomessa

Posted in

Uraanin hinnan nousu ja Suomen markkinointi "free entry"-maana tekee Suomesta mielenkiintoisen kohteen kansainvälisille uraania hyödyntäville kaivosyhtiöille. Lukuisia kaivoslain mahdollistamia varauksia ja valtauksia on tehty lähes kaikkiin tunnettuihin uraaniesiintymiin. Uraanikaivoshankkeita on vireillä Pohjois-Karjalassa, Pohjanmaalla, Lapissa, Keski-Suomessa, Kainuussa ja Pohjois-Savossa.

Oma lukunsa uraaninetsintätyön lisäksi ovat kaivospiirit ja suunnitellut kaivokset, jotka pitävät sisällään uraania. Tällaisia kaivoksia ovat esimerkiksi Savukosken Sokli ja Sotkamon Talvivaara. Kiusaa aiheuttavat myös niin sanotut kulta-uraanihankkeet ja uraani-piilovaltaukset, jotka ovat mahdollisia, koska lainsäädännön mukaan kaivosyhtiöiden ei tarvitse mainita etsivänsä uraania.

Suurin ongelma on vanhentunut kaivoslaki vuodelta 1965. Lain uudistusprosessissa on huomioitu ympäristöasiat sekä kansalaisten tiedonsaanti, osallistumis- ja muutoksenhakuoikeudet kaivoshankkeita suunniteltaessa. Lain laadinta on kuitenkin keskeneräinen ja se astuisi aikaisintaan voimaan ensi vuosikymmenellä.

Uraaninlouhinta tuottaa erittäin suuret määrät radioaktiivista jätettä. 0,5 kiloa uraania tuottaa tuhat kiloa radioaktiivista jäteainesta: hiekkaa, joka varastoidaan usein satoja metrejä korkeiksi kasoiksi sekä radioaktiivista lietettä, joka syntyy kun uraani erotetaan kiviaineksesta rikkihapolla. 85 % uraanin radioaktiivisuudesta säilyy näissä jätteissä. Jäte sisältää myös raskasmetalleja ja on kemiallisesti hyvin myrkyllistä.

Suomen Uraaniesiintymät

Lähteet:

www.olkiluoto.info/fi

www.sll.fi

www.uraanivoima.com